Päivittelin joku aika sitten lihoneeni - kyllä, viisi kiloa ja kyllä, miun kokoisessa se on riittävästi kun ei edes keksi miten sen on saanut aikaan - ja vastapuoli tokaisi, että no eihä se siussa haittaa, kun oot laiha. Muut kootut kommentit olivat:
"Kyllähän sinnuun mahtuu."
"Hyvä että siulleki tulee vähän painoa."
"No mutta sie oot tuommonen, mieti jos mie saisin sen verran."
"Siun pitääki lihoa."
Kun kylmällä säällä taivasteltiin vaatekerrosten määrää ja liikkumisen kankeutta, sekä varustuksen edustavuutta valokuvissa:
"Miusta pitää saada kuvissa kiloja pois mutta siullahan se ei haittaa."
"Hyvähän se siun on sanoa kun oot tuon kokonen ettei näytä miltään."
Peruskauraa, samaa on saanut kuulla ikikaudet, koska on geenilotossa saanut mallikseen pakkasen raiskaaman pulkannarun, joka vasta kolmannella vuosikymmenellään osoittaa merkkejä turhan painon keräämisestä. Mutta entäs, jos nuissa tilanteissa olisikin ollut roolit toisinpäin? Jos olisinkin sanonut (ihan tavallisen kokoisille) kanssaeläjille, että mitä väliä, onhan siussa jo valmiiksi ylimääräisiä kiloja, ei kai muutama enää haittaa? No eipä kukaan huomaa eroa tuossa mahassa? Eikö siun kannattais vähä vaikka laihduttaa? Tai että oot paksu jo muutenki, ei ne toppavaatekerrokset haittaa. Olisin ollut armoton, ilkeä, varmaan jonkin sortin kilorasisti ja itseään täynnä oleva paskiainen.
Onko niin, että hoikempaa saa haukkua mielin määrin mutta pyöreämpää pitää kohdella silkkihansikkain ettei tule paha mieli? Onko kevytrakenteinen nainen "saavuttanut" kokonsa pahuudella ja vääryydellä, varastanut sen joltain toiselta ja tämän vuoksi ansaitsee jatkuvasti piikikkäitä kommentteja muilta? Useammassa julkaisussa on ollut kuvia "oikeista naisista", useimmissa tapauksissa mallimaailman pluskokoisista naisista kauniissa kuvissa, kauniisti laitettuina. Näiden kuvien kommentointi on pikakelauksella ollut tasoa
"Tässä on oikea nainen!"
(mitä muun kokoiset, isommat ja pienemmät ovat? feikkejä? epä-naisia?)
"Vain koirat tykkäävät luista!"
(meidän koira myös pehmoleluista, palloista, ruoasta ja oravien jahtaamisesta)
"Kyllä naisessa pitää olla mistä ottaa kiinni, kamalia semmoset anorektikot!"
(eli kurvikkaasta seuraava on sitten heti sairaalakunnossa?)
"Ikinä en ottaisi laihaa naista, tämä on se oikea!"
(kukaan ei pakotakaan, en minäkään ottaisi itseäni lyhyempää miestä)
Riippumatta lähtöpainosta, painon vaihtelu ei välttämättä ole toivottavaa ihan jo siitä syystä että pihiyden, rahan puutteen, kestävän kulutuksen tai muun vuoksi olisi soveliasta pysytellä samassa vaatekoossa, jotta jo kaapissa olevat pysyvät käytettävissä pidemmän aikaa. Siltikään hoikka ei saa taivastella ylimääräisiään, koska onhan se nyt aivan väärin että TUOMMOINEN ilkeää sanoa lihovansa (huom, ei silti sano olevansa lihava).
Pyöreää lasta ja nuorta varmasti kiusataan ja nimitellään helposti. Samasta kärsii se kuikelo, joka vetää pelkästään välipalaksi jogurttia, vanukasta, pari leipäpalaa, kuusi pullaa (vai olikohan niitä kahdeksan) ja ison palan jäätelöä, koska luulee saavuttavansa sillä normaalipainon ja naisellisen vartalon. Ei saavuttanut mutta kehittyi oivaksi korvapuustien leipojaksi...
"Hyvähän se siulla on kun oot tommonen laiha" ei välttämättä ole kehu vaan joissain yhteyksissä ihan sitä itseään. Se laiha kuuntelee näyttävänsä anorektikolta (vaikka olisi ihan riittävän painava), olevansa 15-vuotiaana se, jolle ei kuulemma koskaan tule murrosikä, ei sen muiden mielestä tarvitse ostaa uimapukuakaan, voi uida pikkuhousuissaan koska näyttää ihan pojalta.
Ulkonäkö ei määrittele hyvää tyyppiä. Voi olla iso tai pieni, kurvikas tai kantikas, ihan vaikka vihreä violetein pilkuin jos muutoin on mahtavaa seuraa. Silti et voi mennä sanomaan vastaavia kommentteja sille itseäsi tukevammalle kaverille - edes vitsillä.
Onneksi lähipiirini (jotka eivät muuten kuulu nuiden kommenttien sanojiin) huumori on erinomaisen kieroutunutta ja ulkonäöllinen otanta ilahduttavan kirjavaa, jospa sen toisen ajattelutavasta voisi joskus oppia jotain? Joka tapauksessa, mie meen nyt syömään pizzaa ja kyllä, liitelen ihan itse alla olevassa kuvassa vuonna 2011. Liekö tämä pirullinen painottomuuteni edesauttanut leijumista?
