.

torstai 28. tammikuuta 2016

Kevät(?)hangille

Joulu meni, niin myös vuosi vaihtui. Jos ehti lomailla pidempään, arki alkanee takkuisesti lomamoodin muuttuessa työtahdiksi ja jos ei lomaillut laisinkaan, arki jatkuu samana puurtamisena kuin ennen joulua. Simppelillä perusmeikillä saa aamun käyntiin vähintään välttävästi, sankollinen kofeiinia ei sekään ole hullumpi vaihtoehto, katso kuitenkin ettet epähuomiossa sekoita kahviasi esimerkiksi ripsiväriharjalla.

Talvisin silmät alkavat vuotamaan herkästi, Urban Decayn Ultimate Ozone Multipurpose Primer Pencil tuo tähän ensiapua, kun sillä piirtelee esimerkiksi silmien ulkonurkkiin ohuen kerroksen ennen varsinaista meikkiä. Kuiviin suupieliin sitä vastoin en tuotetta suosittele, silloin kaikki peiteaineet kerääntyvät kökkäreiksi sen päälle.

Paukkupakkasilla meikkipohja on ollut mahdollisimman peittävä, puuterimaisia tuotteitakin olen käyttänyt reilulla kädellä jottei iho paleltuisi heti kättelyssä. En suosittele pakkaspyöräilyä kenellekään, kellä ei ole takataskussa kommandopipoa, talviurheilijoiden hengitysmaskia tai vaikka syöksylaskijan kypärää. Punertavaan taittava arkimeikki sopii pakkasille mukavasti, muutamalla värillä saa nopeasti siistiä jälkeä eikä naaman punoitus ulkoillessa vie värejä riitasointuihin.

Pohjustukseen ostin kokeiluun We Care Iconin version meikkimunasta. Kosteana toimii Blascon kanssa erinomaisesti, hämmentävää kuitenki on se, että sienestä irtoaa runsain määrin pinkkiä väriä kun sen pesee puhtaaksi. Kuka kumma on keksinyt että meikkisienet pitää ylipäätään värjätä?


Tuotteet:

Make Up Store Cover All Mix
Joe Blasco Ultrabase, olive beige 1
Joe Blasco Orange Highlight
Urban Decayn Ultimate Ozone Multipurpose Primer Pencil
Rimmel Stay Matte
Make Up Store Tri Brow
Lumene Blueberry eyebrow shaping wax
Urban Decay Naked Flushed
Guerlain Meteorites Pearls
Urban Decay Naked 3, dust, liar, darkside
Make Up Store Microshadow, vanilla
Make Up Store Cake Eyeliner, grey
Clinique Quickliner For Eyes Intense, 05 intense charcoal
Sensai 38°c volumising mascara
IsaDora Twist Up Matt Lips, 50 naked

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti